Ensimmäinen syntymäpäivä

Ensimmäinen syntymäpäivä on suuri ja merkittävä hetki. Vauvavuosi on lopuillaan ja pikkuruinen on kasvanut valtavan matkan hentoisesta vastasyntyneestä touhuavaksi taaperoksi. Mutta mitä lahjaksi yksivuotiaalle? Olemme koonneet tänne suloisia lahjaideoita - niin käytännöllisiä ihanuuksia joille löytyy aina käyttöä sekä lapsen kehitysvaiheeseen sopivia leluja. 

Pikkuruisten tarina

Pikkuruiset ovat ainutlaatuisia - niin kuin me kaikki! Miten ihanaa on ollaakkaan erilainen, vaikka ei se aina helppoakaan ole. Ei ainakaan silloin, jos on kaikkein pienin Pikkuruinen.SIlloin muille tavalliset asiat voivat olla valtavan suuria - ja silloin täytyy olla aivan erityisen rohkea. Tai jos onkin kaikkein suurin Pikkuruinen, eikä niin kovin pieni ollenkaan, voi usein tuntea itsensä hieman kömpelöksi. Silloin on hyvä, että onkin taitava aivan erilaisissa asioissa. 


Pikkuruisten seikkailut ihastuttavat perheen pienimpiä ja osuvat myös aikuisten sydämiin. Koska Pikkuruiset ovat kaikki erilaisia, on helppo löytää heistä ystävä johon samaistua.


Pikkuruisten tarinat ilmestyvät blogissa, ja uutiskirjeen tilaajana saat myös ladattavat tarinat ihaniin satuhetkiin.


Pikkuruiset verkkokaupasta löydät laadukkaat, kotimaiset lastenhuoneen julisteet sekä kortit ja kutsut. Pikkuruisten lisäksi verkkokaupan julisteista löytyy personoitavia nimi, syntymäpäivä ja kirjainjulisteita. Personoitavat julisteet yhdistät helposti saman sarjan muihin julisteisiin. Henkäys-sarja ihastuttaa harsokukan herkkyydellä ja eukalyptuksen raikkaudella. Seikkailija- sarjassa kuumailmapallot matkaavat pilvien halki, ja Kohti korkeuksia- sarjassa lennellään pirteän värisillä ilmapalloilla. 


Pikkuruisten verkkokauppa aukeaa huhtikuussa.

Sitä ennen voit tutustua tuotteisiimme Facebookissa, Instagramissa ja Pinterestissä.